Jari Eilola: Rajapinnoilla

Rajapinnoilla
Sallitun ja kielletyn määritteleminen 1600-luvun jälkipuoliskon noituus- ja taikuustapauksissa
Eilola Jari

ISBN 951-746-550-5
Nidottu, 381 sivua
SKS – Bibliotheca Historica 81

Hinta
15,00€

Noituus ja taikuus 1600-luvun loppupuolella

Rajapinnoilla on perusteellinen tutkimus 1600-luvun jälkipuoliskolla harjoitetusta taikuudesta, noituudesta ja näiden välisestä rajanvedosta.

Teoksessa analysoidaan 1600-luvun ihmisten noitaa, noituutta ja taikuutta koskevia käsityksiä ja mielikuvia sekä niiden suhdetta maailmankuvaan. Toisena teemana on, miten nämä mielikuvat vaikuttivat ihmisten jokapäiväiseen todellisuuteen ja millaista roolia noituussyytökset ja -epäilyt esittivät ihmisten sosiaalisessa elämässä. Tässä yhteydessä sosiaalisten roolien pakottavuus ja niissä epäonnistumisen pelko nousevat keskeiseen rooliin, mutta myös henkilökohtaisilla ristiriidoilla on merkityksensä. Tutkimus perustuu pääasiassa Gävlen, Uudenkaarlepyyn ja Vaasan tuomiokirja-aineistoihin, mutta paikallistason lisäksi noituus ja taikuus liitetään osaksi aikakautta leimanneita laajempia ilmiöitä ja muutoksia.

Kirjan kuvituksena on suuri määrä pääosin vanhoista teoksista haettuja noituutta käsitteleviä piirtokuvia.

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Yhteensopivat

Samankaltaiset

Myymälä

Kirjakauppa & Galleria
Viipurinkatu 1, Helsinki
www.tiedostamo.fi
Tajunta-kauppa ja
Salakirjat-kustantamo


View Larger Map